Antiteekkarit
- Korkeakoulussa on sairaan hauskaa -
Tarkoitus
Antiteekkariprojekti lähti liikkeelle Markun ja Antin, kahden silloisen
teekkarin tyytymättömyydestä teekkarikulttuuriin. Julkisuudessa teekkarilasta
esitetty kuva oli ja on edelleen auvoisen hymyilevä, mikä ei kuitenkaan
vastaa koko totuutta. Hankkeemme lähti epäkohtien osoittelusta sekä
kärjistämisestä ja suuntasi parin vuoden elinaikanaan rakentavampaa
kritiikkiä kohti. Virallisesti hanke loppui 20.3.2003, käytännössä jo
aiemmin molempien tekijöiden siirryttyä muihin kouluihin.
Uutiset
8.12.2008 - Linkki Polyteekkarin artikkeliin vuodelta 2006.
10.4.2005 - Lisätty Markun haastattelu TTY:n Studia Media
- lehdessä.
20.3.2003 - Virallinen lopetuspäivämme. Julkilausuma vaihdettu ja lisätty
sekä Markun että Antin
loppukaneetit.
20.5.2002 - Linkitetty artikkeli
teekkarien henkisestä pahoinvoinnista.
Materiaali
Artikkelit kronologisessa järjestyksessä
Antin loppukaneetti. Nimi kertoo kaiken.
(20.3.2003 Antti Silvast)
Markun loppukaneetti. Valmistumisen jälkeen kirjoitettu
mietelmä, jota on myöhemmin vielä hieman päivitetty. (20.3.2003 Markku Reunanen)
Fuksipisteet ja todellisuus. Palautus
arkitodellisuuteen fuksipisteiden haavemaailmasta.
(18.4.2002 Markku Reunanen)
Fuksipisteistä. Fuksipisteiden olemuksen
pohdintaa. (17.4.2002 Antti Silvast)
Infantiilisuuden syövereissä - uhri kertoo.
Tunnustuksia Peter Pan -kompleksista. (28.8.2001 Antti Silvast)
Mikko, arkipäivän sankari. Fiktiivinen kertomus
Mikosta, joka toteutti unelmansa. (28.8.2001 Markku Reunanen)
Ulkomailla opiskelusta. Lisäys artikkeliin
"Oman alansa rautaiset osaajat". (3.3.2001 Arto Teräs)
Teknillisen Korkeakoulun Apukoulu -
strategioita henkisesti vähäosaisille. (2.3.2001 Antti Silvast)
Oman alansa rautaiset osaajat. Käytännön tietoa
yksialaisuuden välttämiseksi, esim. sivuaineopinnoista muissa kouluissa.
Osa jutusta TKK-spesifistä.
(19.2.2001 Antti Silvast)
Fuksirastit. Surrealistinen, tositapahtumiin perustuva
kertomus fuksitapahtumasta.
(18.2.2001 Antti Silvast)
Miksi haluaisin opiskella teknillisessä
korkeakoulussa? Asettaa perinteiset lukiolaisille tähdätyt mainoslauseet
uuteen tarkasteluun.
(16.2.2001 Markku Reunanen)
Koti, uskonto ja työpaikka. Utilitarismi elämäntapana
ja maailmankatsomuksena.
(16.2.2001 Antti Silvast)
Teekkarin ulkoasu. Kolmen stereotypian avulla
teekkarin tunnistamista helpottava opas.
(15.2.2001 Markku Reunanen)
Tie turhuuteen - ensimmäiset 48 tuntia. Todensekaista
fiktiota kahdesta ensimmäisestä päivästä teekkarilassa.
(14.2.2001 Antti Silvast)
Muuta
Hiukan toisenlainen fuksiopas. Konstruktiivisessa
hengessä kirjoitettu johdatus korkeakouluelämään. Tulostettavaksi
sopivat paremmin PDF-versio ja
PostScript-versio.
(Markku Reunanen, Antti Silvast)
Moderni teekkarisanasto. Uusittu teekkarisanasto.
(Markku Reunanen, Antti Silvast)
Teekkarirunoja. (Markku Reunanen)
Isompi antiteekkarilogo giffinä ja
tulosteisiin sopivana EPS:nä. Vapaasti
käytettävissä.
Linkit
Artikkeleja TKK:n fyysikkokillan Kvantti-lehdestä
Kilta on sateenvarjo.
Miksi kiltatoiminta ei kiinnosta ihmisiä?
Teekkarius kriisissä.
Olitko paikalla, kun sosiaalista älykkyyttä jaettiin?
Artikkeli teekkarien sosiaalisista taidoista.
Artikkeleja TKK:n Nyytiset -lehdestä
Tasa-arvo. Näkemystä naisten asemasta TKK:lla.
Teekkarielämää erään fuksin näkökulmasta. Sisältää myös kiltaihmisen eräänlaisen vastineen.
Artikkeleja TTKK:n Studia Media -verkkolehdestä
Sateenkaari päättyi kiltahuoneelle - korkeakouluun tympiintyneet kertovat.
Artikkeli keskeyttäneistä teekkareista.
Tulokset gallupista "Onko fuksipassin idea toimiva?" Analyysi värittyy
toimittajan asenteiden mukaan ja näyttää unohtavan, että 58 prosenttia on
jossain määrin tyytymätön passiin.
Tulokset gallupista "Viihdynkö TTKK:lla?"
Tulokset gallupista "Kiristääkö vanne päätäsi?"
(analyysi valitettavasti lipsahtaa täysin pelleilyksi).
Ahdistusteemanumero.
Useampia teekkarilan ahdistukseen liittyviä juttuja.
Fuksipassin ahdistavuudesta kertova artikkeli. Haastateltavina fuksijaoston
puheenjohtaja, fuksivastaava ja fuksiohjaaja. Asiat ovat heistä tietysti
tosi hyvin.
Teekkarigallupin tulokset. Studia Media järjesti gallupin aiheesta
"Mikä mättää teekkareissa?". Tämän jälkeen on turha väittää, ettei mitään
olisi pielessä.
Ajattelen, olen siis teekkari.
Toimittaja Salla Heinänen huomaa olevansa "utilirisinen" ja paljastaa
tietämyksensä myös toisten yksityiselämästä. A must read!
Diplomi-insinööriksi olematta teekkari.
Markun postuumi haastattelu.
Sekalaiset
Rauli Lauhanen storybook. Ankaria, mutta humoristisia kuvauksia eri
alojen opiskelijoista. Lukija päättäköön, nauraako vai itkeäkö Teemu
Teekkarin tarinan ääressä.
Maailman paras ammatti. Seitsemänvuotiaan Teron aine
aiheesta "Mikä minusta tulee isona".
Mika ei kuulu joukkoon.
T-lehden artikkeli, jossa toimittaja soluttautuu fuksirientoihin.
Miksi minä lopetan opiskeluni.
Juha K. kertoo TTKK:n lopettamisestaan.
Tampin ja
verkostomarkkinoinnin vertailu. Vappulehtikö verkostomarkkinointia?
Ulos ahtaasta tupsulakkiputkesta. TTKK:n
Anturi-lehdessä 18.4.2001 ilmestynyt artikkeli. Kirjoittaja Kaisa Suomala.
Teekkari
voi huonosti. Artikkeli teekkarien henkisestä pahoinvoinnista.
Tampereen Teekkarien PerinneSeura.
Aikansa eläneiden teekkariperinteiden vaalintaan jämähtänyt seura.
Fuksipalapelien kuvista saa hiukan esimakua opiskeluelämän riennoista.
Tamppi,
Hässi,
Äpy ja
Julkku. Korkeakouluja ja teekkareita
maailmalla edustavat, vappuisin julkaistavat perse-, homo- ja
mutiaishuumorilehdet.
Otaniemipeli.
Teekkarimaista alkoholivirtaa vuolaimmillaan vängän huumoripelin
asettamin tekosyin.
TKK:n edustaja:
Antti Silvast, asilvast at cc.hut.fi
TTKK:n edustaja:
Markku Reunanen, marq at iki.fi
Sivu luotu 13.2.2001, viimeksi päivitetty 10.4.2005